Cō-Impact Sourcing® - Frankinsensiöljy


Hankinta

Miksi Oman, Somalia ja Etiopia?

Eteerinen frankinsensiöljymme on kolmen erityyppisen frankinsensipihkan alkuperäissekoitus – Boswellia carterin, Boswellia frereanan ja Boswellia sacran. Erilaiset frankinsensipuut viihtyvät erilaisissa ympäristöissä ja maaperätyypeissä. Jotkut kasvavat parhaiten hiekkaisessa maaperässä, kun taas toiset menestyvät parhaiten kivikossa ja kuivassa ilmastossa. Hankimme useista eri paikoista, jotta voimme varmistaa, että pihka kerätään paikoista, joissa kukin Boswellia-puu kasvaa parhaiten.

Miten se toimii?

 Oman, Somalia ja Etiopia
Frankinsensi on ollut arvostettua kauppatavaraa muinaista ajoista lähtien egyptiläisten, assyrialaisten, persialaisten, makedonialaisten ja kushilaisten parissa. Nämä kallisarvoiset pihkat muodostavat maailman vanhimpana pidetyn maailmanlaajuisen toimitusketjun.

Eteeristä öljyä saadaan frankinsensipuun pihkasta. ”Pihkakyyneleet” puhdistetaan huolellisesti ja lajitellaan koon ja värin mukaan ennen tislausta.

Somaliassa frankinsensimme tulee Sanaagin alueelta. Noin kolmannes maan väestöstä asuu tällä seudulla, ja frankinsensin keruu on alueen pääasiallinen työllistäjä. Somaliassa puut siirtyvät sukupolvelta seuraavalle, ja yksittäiset pihkankerääjät pääsevät tietyille alueille heimo-oikeuden perusteella.

 

Luonnon ja ympäristön vaaliminen ja frankinsensi

Yksi doTERRAn keskeisistä Co-Impact Sourcing -hankintaperiaatteista on luonnon ja ympäristön vaaliminen – energiatehokkaiden teknologioiden, uusiutuvan energian ja jätteiden minimoinnin edistäminen. Näin doTERRAn Co-Impact Sourcing -hankintamalli suojaa frankinsensipuita:

  • Vuosia jatkuneen pihkan keräämisen seurauksena monien puiden pihkaa on vastuuttomasti kerätty liikaa ja puissa on useita syviä viiltovaurioita.
  • doTERRA on ylpeä voidessaan tukea tutkimusta ja kestävän kehityksen aloitteita, joilla frankinsensipuita suojellaan.

 

Valitse maanosasi

Valitse alueesi

Valitse sijaintisi

Valitse kielesi