Tärkeitä tuotepäivityksiä


Loppuvuodesta 2022 tulemme tekemään muutoksia, jotka vaikuttavat PastTensen™ ja muiden, eteeristä lamosalaliöljyä sisältävien doTERRA-tuotteiden myyntiin. Samalla Deep Blue™ -tuotesarja uudistuu!

Uusi, entistä parempi Deep Blue™ tulee sisältämään eteeristä copaibaöljyä, minkä lisäksi sekoitukseen tehdään myös muita parannuksia vaihtamalla esimerkiksi sen sisältämä rosmariini toiseen rosmariinilaatuun. Alla on kerrottu tuotteittain, mikä kaikki tulee muuttumaan.

Copaibaa sisältävän Deep Blue™ -puikon saaman innostuneen vastaanoton jälkeen olemme päättäneet päivittää kaikkien Deep Blue™ -sarjan tuotteiden koostumusta. Rauhoittavista ja ihon tervettä ulkonäköä tukevista vaikutuksistaan tunnettu eteerinen copaibaöljy on Deep Blue™ -puikon keskeisiä ainesosia, ja tukee sen erilaisia käyttötarkoituksia. Päivitetyn koostumuksen ansiosta alkuperäissekoituksen ja kaikkien Deep Blue™ -tuotteiden hyödyt saadaan nyt täysimääräisesti käyttöön. Uutta on myös Espanjassa kasvatettu rosmariini, jonka kamferipitoisuus on luontaisesti korkea.

Perusteellisissa testeissä uuden, parannetun koostumuksen on todettu toimivan vielä nykyistä sekoitusta paremmin. Lisäksi uudistuksella varmistetaan, että uusi koostumus ja sen myötä Deep Blue™ -tuotesarjan tuotteet täyttävät EU:ssa voimaan tulevat uudet säännökset koskien erästä eteerisen lamosalaliöljyn ainesosaa.

Tarkka aikataulu odottaa edelleen vahvistusta, mutta parhaan arvion mukaan uudistetut tuotteet tulevat myyntiin alla kerrotun aikataulun mukaisesti. Arvioitu aikataulu:

  • Kevät 2023: Deep Blue™ (5 ml), Deep Blue™ roll-on (10 ml) ja Deep Blue™ Touch (10 ml)
  • Kesä 2023: Deep Blue™ -voide ja Deep Blue™ -puikko

Deep Blue™ Polyphenol Complexin koostumus säilyy ennallaan. Aikatauluun voi vielä tulla muutoksia. Vahvistetut päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin.

EU:ssa tulee lähiaikoina voimaan säännös, joka koskee eteerisen lamosalaliöljyn keskeistä ainesosaa ja sen pitoisuutta. Uuden lainsäädännön myötä dōTERRA Europe on tehnyt vaikean päätöksen keskeyttää eteerisen lamosalaliöljyn myynti kaikissa Euroopan unioniin kuuluvissa maissa. Lamosalali vedetään myynnistä kaikissa EU-maissa joulukuun 2022 puolivälissä.

Tämän jälkeen sitä ei voi enää ostaa ja se poistetaan myös kaikista EU-maissa käytössä olevista Loyalty (LRP) pohjista.

Niissä Euroopan maissa, jotka eivät kuulu Euroopan unioniin, lamosalalin myynti jatkuu toistaiseksi normaalisti. Näitä maita ovat:

  • Iso-Britannia
  • Sveitsi
  • Norja
  • Monaco
  • Islanti

Nykyinen PastTense™ sisältää eteeristä lamosalaliöljyä, jonka myynti lopetetaan kaikissa EU-maissa joulukuun puolivälissä 2022. PastTense™ tulee saamaan uuden koostumuksen, joka tekee käyttäjien tuntemasta ja rakastamasta tuotteesta entistä paremman. Uuden koostumuksen kehittäminen kestää kuitenkin kauemmin kuin Deep Bluen™ kohdalla, ja sitä voidaan joutua odottamaan pitkälle vuoteen 2023. Niissä Euroopan maissa, jotka eivät kuulu Euroopan unioniin, PastTense™ säilyy myynnissä. Luettelo näistä maista löytyy yllä.

Kun uusi koostumus on valmis, PastTense™ palaa myyntiin kaikkialla Euroopassa uudistetulla etiketillä, ja korvaa vanhan tuotteen myös EU:n ulkopuolisissa maissa.

Miksi nämä muutokset tehdään?

Haluamme palvella jäseniämme aina parhaan mukaan. Muutosten myötä varmistamme, että doTERRA-tuotteet ovat EU-lainsäädännön mukaisia, ja että niiden laatu pysyy yhtä korkeana kuin tähän asti.

Milloin uusi EU-säädös astuu voimaan?

17.12.2022.

Miten Deep Bluen™ koostumus tulee muuttumaan?

Uusi, vuonna 2023 lanseerattava Deep Blue™ tulee sisältämään copaibaa ja muutamia muita uusia ainesosia, kuten korkeasta kamferipitoisuudesta tunnettua espanjalaista rosmariinia. Uudistukset tulevat parantamaan ja täydentämään Deep Blue™ -tuotteiden tuttuja, käyttäjien rakastamia hyötyjä.

Missä maissa lamosalali ja PastTense™ säilyvät myynnissä?

Näiden tuotteiden myynti jatkuu Isossa-Britanniassa, Sveitsissä, Norjassa, Islannissa ja Monacossa.

Mistä tiedän, milloin uudet Deep Blue™ ja PastTense™ tulevat myyntiin?

Ilmoitamme sähköpostitse ja sosiaalisen median kanaviemme kautta, kun uudistettuja tuotteita voi ostaa.

 

Valitse maanosasi

Valitse alueesi

Valitse sijaintisi

Valitse kielesi