Cō-Impact Sourcing® - Tuoksuilangiaöljy


Hankinta

Miksi Madagaskar?

Ylang ylang on peräisin Nosy Be -saarelta, joka on Madagaskarin luoteispuolella. Ylang ylang -puut menestyvät Madagaskarin kuumassa ja kosteassa ilmastossa.

Miten se toimii?

 Madagascar
Ylang ylang -puut kasvavat nopeasti. Ne voivat kasvaa 12 metrin korkuisiksi, mutta sadonkorjuun helpottamiseksi ja tuottavuuden lisäämiseksi puut leikataan säännöllisesti noin kolmen metrin mittaan. Eteerinen öljy saadaan tislaamalla puun pienet kukat. Ylang ylang -puiden täytyy kasvaa 3–4 vuotta ennen sadonkorjuuta, mutta sen jälkeen ne tuottavat kukkia jopa 30 vuoden ajan tai kauemminkin. Hyvin hoidetut puut voivat tuottaa jopa kymmenen kiloa tuoreita kukkia vuodessa.

Kukat muuttuvat keltaisiksi, kun ne ovat kypsiä ja valmiita korjattaviksi. Vaikka kukat kasvavat vuoden ympäri, pääsato on huhtikuusta kesäkuuhun heti sadekauden jälkeen. Sadonkorjaajat (yleensä naiset) keräävät kukat käsin aamuisin kukintojen ollessa auki, jolloin ne levittävät makeaa tuoksuaan. Kukat on tislattava 24 tunnin sisällä keräämisestä, muutoin ne menettävät tuoksunsa ja tislauksesta saadaan vähemmän eteeristä öljyä. Tislausta tehdään 18–24 tunnin ajan. Koska öljyn tuottamiseen tarvitaan suuri määrä kukkia, koko prosessi vaatii valtavan yhteisen työpanoksen.

 

Oikeudenmukaisesti ja ajallaan suoritettavat maksut Madagaskarilla

doTERRA pyrkii varmistamaan, että maanviljelijöille ja tuottajille maksetaan yhtenäisesti, oikeudenmukaisesti ja ajallaan. Näin tämä on vaikuttanut maanviljelijöihin Madagaskarilla, josta hankimme doTERRAn eteeristä ylang ylang -öljyä:

  • Koska annamme ostotakuun, viljelijöiden riski menettää tuloja hintakeinottelun ja tarjouskilpailun vuoksi vähenee
  • Korkealaatuista öljyä tuottavat viljelijät voivat jatkuvan, oikeudenmukaisen palkan lisäksi ansaita vuotuisia bonuksia, joista he saavat lisäresursseja tuotantokapasiteettinsa laajentamiseen.
  • Bonusten käyttäminen uusiin tislauslaitteiden hankintaan tai muiden kasvattajien lisäämiseen osuuskuntaan mahdollistaa tuotantokapasiteetin kasvattamisen ja paremman organisoinnin.

 

Valitse maanosasi

Valitse alueesi

Valitse sijaintisi

Valitse kielesi